Saturday, March 23, 2013

Baabel ja Nimrod


"Kuusille syntynyt Nimrod oli ensimmäinen valtias (antikristuksen esikuva) maan päällä ja hän rakensi kaupunkeja, mm. Baabelin Sinearin maahan (1.Moos.10:8-12, nykyisen Irakin ja Kuwaitin alueella).

Nimrod ja erityisesti hänen vaimonsa Semiramus panivat alulle maailman ensimmäisen ihmisten kehittämän uskonnollisen järjestelmän, joka hylkäsi taivaan Jumalan. Baabelin torni, jonka ihmiset rakensivat tiilestä ja maapih­kasta, toimi tuon ns. Baabelin uskonnon äiti-lapsi kultin keskus­paikkana. Baabelin kaupungin ja tornin yhtenä tarkoituk­sena oli myös se, että ihmiset eivät hajaantuisi yli maanpiirin, vaan pysyisivät yhdessä Baabelin kaupungissa."

Tutkimme Raamattua.

Ensimmäinen maininta Nimrodista on Kansojen taulussa 1 Ms 10

Haamin pojat olivat Kus, Misraim, Put ja Kanaan.
Kusin pojat olivat Seba, Havila, Sabta, Raema ja Sabteka. Raeman pojat olivat Saba ja Dedan.

Kusille syntyi myös Nimrod, josta tuli ensimmäinen mahtava hallitsija maan päällä. Hän oli suuri metsästäjä Jumalan armosta. Siksi onkin tapana sanoa: "On kuin Nimrod, suuri metsästäjä Jumalan armosta."

Hän hallitsi aluksi Babylonia, Erekiä, Akkadia ja Kalnea Sinearin maassa. Sieltä hän siirtyi Assyriaan ja rakensi Niniven, Rehobot-Irin, Kalahin ja Resenin suuren kaupungin Niniven ja Kalahin välille.
1 Ms 10:6-12

Kansojen taulussa luetellaan Nooan pojat ja heistä polveutuneet kansat. Se on erittäin tärkeä ja vaikutus näkyy yhä tänään myös kielitieteessä

on seemiläiset kielet Lähi-idässä ja itä-Afrikassa
ja on haamilaiset kielet Afrikassa

Jaafet sana on jäänyt pois käytöstä, mutta se viittaa yleensä indo-eurooppalaisiin (Kreikka jne)

Kansojen taulu löytyy myös Ensimmäisestä Aikakirjasta pienin muutoksin 1 Aik 1:5-23.
Jos haluat tutkia Raamattua, voit etsiä ja selvittää myös näiden kahden tekstin väliset erot.

Kansojen taulun nimiä esiintyy Jeesuksen sukupuussa Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa.

On esitetty seuraavanlaisen väitteen
"Nimrod ja erityisesti hänen vaimonsa Semiramus panivat alulle maailman ensimmäisen ihmisten kehittämän uskonnollisen järjestelmän, joka hylkäsi taivaan Jumalan."

Hän ei anna tämän opetuksen alkuperää, viittausta, mistä on lainannut puheenvuoronsa.

Hyvä tapa on mainita lainauksen lähde, koska silloin vältytään sekaannukselta, kuka tekstin on kirjoittanut.

Olisi silloinkin hyvä mainita, mihin lähteisiin tämä Raamatun tekstin selitys perustuu.

Mistä kommentoija tietää, että Nimrodin vaimon nimi oli Semiram ja että Nimrod perusti Babelin kaupungin?

Tutkitaan asiaa yhdessä, olemme pyhän Raamatun äärellä ja totuus on tärkeä!

Ajatus siitä, että Nimrod perusti Babelin tulee Kansojen taulusta
"Hän hallitsi aluksi Babylonia, Erekiä, Akkadia ja Kalnea Sinearin maassa."
1 Ms 10:10

Tämä on ymmärretty erinäisillä tahoilla, että hän olisi perustanut nämä kaupungit.

Profeetta Miika kutsuu Assyriaa "Nimrodin maaksi"

He paimentavat Assyriaa miekalla, Nimrodin maata terävin asein. Rauhan hallitsija pelastaa meidät assyrialaisten käsistä, kun he hyökkäävät maahamme ja tunkeutuvat rajojemme yli.
Miika 5:5

Joku tämän palstan lukija jo haukottelee, että "mitä tällä on kristillisyyden kanssa tekemistä"
Todellakin hämmästyttäviä nämä Raamatun asiayhteydet - sillä Nimrodista puhuessaan Miika mainitsee "Rauhan hallitsijan". Samassa luvussa hieman aiemmin hän kertoo tästä hallitsijasta

1 Sinä Betlehem, sinä Efrata,
sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa!
Mutta sinun keskuudestasi
nousee Israelille hallitsija.
Hänen juurensa ovat muinaisuudessa,
ikiaikojen takana.

2 Herra jättää Israelin vain siksi ajaksi,
kun synnyttäjä synnyttää.
Sitten israelilaisten luokse palaavat
heidän jäljelle jääneet veljensä.

3 Hallitsija on nouseva
ja kaitseva heitä Herran voimalla.
Herra, hänen Jumalansa,
antaa hänelle vallan ja kunnian.
He saavat elää rauhassa,
sillä hänen valtansa ulottuu maan ääriin saakka.

4 Hän tuo rauhan.

Miika 5:1-4

jakeessa viisi sitten Nimrod!

Raamatun opiskelu on kuin kulkemista Himalajan vuoristossa. Hiki hatussa nousemme kohti edessä olevaa huippua, ja toivomme valloittavamme sen.
Kun pääsemme etsimällemme huipulle, sieltä avautuukin eteemme majesteettinen panoraama, valtava laakso ja kymmenen kertaa korkeampia huippuja.

Näin on myös Raamatun kanssa.

Kun jaksamme asettua sen äärelle ja alkaa kysellä ja ihmetellä, etsiä vastauksia, huomaamme olevamme keskustelussa Jumalan kanssa.

se on terveellistä puuhaa, keskustella Jumalan kanssa.

Siinä kohdataan Jumalan Sana.

No, Saara varmaan kertoo meille mistä hän tietää, että Nimrodin vaimo on nimeltään Semiramis.
Entä väite siitä, että Nimrod rakensi Baabelin tornin?

Mistä Saara tämän tietää, kun Raamattu ei sellaista kerro?

Väite ei ole Saaran omasta päästään keksimä, vaan se on vanha perinne juutalaisten ja kristittyjen parissa. Jotenkin tuo väkevä Nimrod, Babylonin perustaminen ja Babelin tornin rakentaminen ovat aikojen saatossa nivoutuneet toisiinsa.

Raamattu ei kuitenkaan niin kerro.

Perinne että Nimrod rakensi Babelin tornin on jo tunnettu Jeesuksen aikana, ja historioitsija Flavius Josefus viittaa siihen.
Sama ajatus on juutalaisten pyhässä kirjassa Talmudissa ja esimerkiksi suuressa Ensimmäisen Mooseksenkirjan selityksessä, Genesis rabba.

Ajatus tulee näin juutalaisuuden kautta kristinuskoon ja on herättänyt viimeisten aikojen aiheiden parissa kiinnostusta, koska Babylon on niin merkittävä Ilmestyskirjassa.

Apostolien aikana elänyt historioitsija Josefus kertoo historiassaan Nimrodista:
"Nimrod oli hän, joka kiihotti heidät sellaiseen vastarintaan ja Jumalan halveksintaan. Hän oli Noan pojan Haamin pojanpoika, rohkea mies ja käsivartensa oli väkevä. Hän sai heidät hylkäämään Jumalan, ikäänkuin Hänen takiaan he olivat onnellisia, vaan uskomaan että heidän oma rohkeutensa oli tuonut heille onnellisuuden. Hän muutti hallituksen hiljalleen tyranniaksi, koska ei nähnyt muuta keinoa kääntää ihmiset pois Jumalasta, kuin saada heidät riippuvaisiksi hänen vallastaan. Hän sanoi myös kostavansa Jumalalle, jos tämä aikoisi hukuttaa maailman uudelleen, ja sitä varten hän rakentaisi tornin, joka on niin korkea, ettei vesi sinne ulotu. Ja että hän kostaisi Jumalalle, että tämä oli tuhonnut heidän esi-isänsä.

"Kansanjoukot olivat hyvin valmiita seuraamaan Nimrodin tahtoa ja pitää sitä raukkamaisuutena alistua Jumalalle. He rakensivat tornin vaivojaan säästämättä, kaikkea huolimattomuutta välttäen, ja koska niin monet kädet olivat sitä tekemässä, tornista tuli hyvin korkea nopeammin kuin kukaan oli odottanut. Se oli niin paksu ja niin lujasti rakennettu että se näytti silmissä matalammalta kuin se oikeasti oli.
Se oli rakennettu poltetuista tiilistä, asfaltti (bitumi) laastilla yhteen muurattuna, niin ettei vesi sitä vahingoittaisi.

Kun Jumala näki heidän toimivan näin mielettömästi, Hän ei päättänyt tuhota heitä, sillä he eivät olleet viisastuneet edellisten sukupolvien synnintekijöiden tuhosta. Sen sijaan Hän nosti heidän keskelleen sekasorron tuottamalla eri kieliä. Kielten paljouden tähden suuri kansanjoukko ei enää ymmärtänyt toisiaan.

Paikkakuntaa, johon he rakensivat tornin kutsutaan nykyään Babyloniaksi siellä tapahtuneen kielten sekaantumisen vuoksi, sillä hebrealaisille sana merkitsee Babel, sekaannus."

Josefus

Löydät Josefuksen Historian verkosta monestakin osoitteesta. Englanniksi koko luku Nimrodista ja Baabelin tornista Antiquities I:4 on tällä Raamatun opiskelun apuneuvoksi tarkoitetulla sivulla
http://www.biblestudytools.com/history/flavius-josephus/antiquities-jews/book-1/chapter-4.html

Hei sumeri, kävin aikanaan Golanin kukkuloilla (Israelissa) niin kutsutussa Nimrodin linnoituksessa. Luuletko että tähän paikkaaan liitetty nimi olisi missään yhteydessä sinun mainitsemaasi Nimrodiin? Muistelen, että linnoitus olisi rakennettu joskus 1200-1300-luvuilla.
Sen rauniot ovat turistinähtävyys. Paikka on vuoren laella ja sieltä on huimaavat näkymät.

On todella upea luonnonkaunis vuorilinna. Mamelukit sen tosiaan joskus 1200-1300 luvulla rakensivat puolustamaan tietä Golanille ja Syyriaan, joskus Turun tuomiokirkon rakentamisen aikoihin siis.
Raamatun väkevä Nimrud on islamissa tärkeä hahmo eikä vähiten sen vuoksi, että hänen elämänsä liittyy Assyriaan ja siis nykyisen Irakin alueelle.

Varmaan tuo ristiretkeläisajan linna sai nimensä Nimrudin väkevyyden ja voiman mukaan, maantieteellisesti se on kaukana hänen kotimaastaan.

Tämä kuva näyttää Nimrodin linnan rauniot ja hienon panoraaman ylä Galileaan.

http://www.stanford.edu/class/hebrew/mm_learning_tools/speakinghebrewimages/mlustig/israel/Nimrod_Fortress.jpg

2 comments:

  1. No Louhivuorella on tässä ihan hyvä teksi. Nimrod perustikin juttuja Mesopotamiian ja Nimrod on elänyt Alice Linsley--kronologian mukaan 2290-2215 ekr ja Aabraham on elänyt saman kronologin mukaan 2039-1964 ekr ja Aabrahamin vaimo Ketura synnitti pojan Joksan ja Joksanin poika Dedanista synty assyrialaiset jälkelöiset eli Nimrodin aikaan ei ollut vielä Assyrin varsinaista kansaa vaan Niinive oli kyllä ja muut kaupungit. Alice Linsleyn mukaan Nimrod on sama kuin Sargon, joka perusti Kuusilaista imperiumia Mesopotamiian. Louhivuorella on täällä monessakin otsakkeessa jänniä aioita moi jali

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta on, että Nimrodin hahmossa on nähty suurkuningas Sargon

      Delete